sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Location: Dubai



Näkymä hotellin rannasta Persianlahdelle
Hotellin ympäristöä
Riikinkukkoja hotellin alueella
Palmujen alla
Terveiset Dubaista! Palasin juuri perjantaina extempore matkalta Arabiemiraateista. Olin innoissani, sillä paikka oli extraordinary! Tuntuu kuin olisi hypännyt uuteen maailmaan, sillä maa oli minulle aivan uusi.

Matkalle lähtö ei tosin ollut ihan helppo. Ajattelin juuri muutama päivä ennen lähtöä puuta koputtaen, että toivottavasti ei tule kipeäksi näin juuri ennen matkaa. Näköjään jo sen ajatteleminenkin oli vaarallista, sillä seuraavana päivänä tulin kipeäksi. Onneksi olo parani hieman lähtöpäivän tullessa, mutta olihan se todella kurjaa lähteä matkaan huonossa kunnossa antibioottikuurilla. Lähdin silti. Ehdottomasti kannatti, sillä olo oli heti perillä hyvä. Ehkä sellainen trooppinen ilmastokin oli hyväksi. Mainitaan tuosta lähdöstä vielä sen verran, että unohdin lähtöpäivänä kotiavaimeni kotiin lähtiessäni kauppaan ja oli käytävä lukkosepällä. Kaiken lisäksi tullessani perille kentälle lentokenttätaxilla ja maksaessani sitä, kuski vahingossa veloitti 200 euroa ylimääräistä. Katsoessani kuittia ajattelin, että tulipas kalliiksi. Yhdessä huomasimme virheen ja päästiin selvittelemään, kuinka korttimaksusta annetaan hyvitys. Kaikki kuitenkin järjestyi ja lento lähti esteet voitettuani kohti kiehtovaa kulttuuria.

Tässä muutamia fiiliskuvia ensimmäisestä päivästä, joka pääosin meni yölennolta toipumiseen ja lähialueella kiertelyyn. Ilmasto oli subtrooppinen ja todella rehevä hotellin alueella, vaikka maa-aines oli alunperin ollut hiekkaista aavikkoa. Tuuli oli lämmin ja aurinko paistoi jatkuvasti. Mittarissa oli 30 astetta lämmintä. Tuntui, että aamuisin aurinko nousi hitaasti ja laski illalla nopeasti.

Matka tuntui onneksi yllättävän pitkältä, mikä johtui ehkä myös siitä, että olimme kahdessa eri hotellissa. Ai kuinka ihanaa olisi ollut jäädä sinne vielä! Siellä oli niin hyvä palvelutaso, ihmiset ystävällisiä, kaupunki älyttömän puhdas ja hotellit mitä erinomaisempia valtavine ruokasorttimentteineen. Ehdin jo toivoa ennen paluuta Suomeen, että Finnairin lakot olisivat alkaneet jo aamulla lentomme aikoihin, mutta ne alkoivatkin vasta päivällä. ;-) Paluu Suomeen oli kirjaimellisesti viileähkö, mutta sieltä saadulla energialla jaksaa taas täällä Suomen pimeässä säässä. Matkasta lupaan laittaa tänne myöhemmin lisää, kunhan saan selailtua tuota suurta kuvasaalista. :-)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti